MORO POJA.

tosiaan, mikke täällä. joku ei tiedä, joku tietää. tän jälkeen toivottavasti tietää vähän paremmin.

historia lyhyesti: syntyi rauman keskussairaalassa 13. heinäkuuta 1991, viiden aikaan aamuyöllä kuulemma. oppi jo nuorena kaksikieliseksi, oli koulussa se ujo, hiljainen ja nössö tyyppi, keräsi muutamia kavereita, tykästyi pokemoniin, koki ensirakkautensa hotelli kultakalassa, oli lievästi koulukiusattu läpi yläasteen ja lukion ensimmäisenä vuonna, tykkäsi aina niistä asioista jotka ei ollu muodissa, oppi pikkuhiljaa sosiaalisemmaksi ja puheliaammaksi, selvisi kouluista yli yhdeksän keskiarvoilla, siirtyi koulusta seuraavaan ilman sen kummempaa suunnitelmaa tulevaisuudesta, koki vanhempien eron ja sen mukana tuomat paikkakunnalta toiselle matkustamiset, hankki ajokortin, selvisi kirjoituksista kunnialla ja vietti niiden jälkeisen laiskan kesän, jolloin tutustui kuitenkin lukuisiin uusiin ihmisiin ja muutti lopulta turkuun opiskelemaan.

pelirintamalta; ensimmäinen pelikonsoli oli playstation 1, jonka mukana sain tarzanin. olisin halunnu nintendo 64:n, mutta pleikkarin sain kuitenkin, taisin olla 7 vuoden paikkeilla. mun vanhemmat ei koskaan suostunu hankkimaan mulle mitään vähänkään väkivaltasia pelejä, joten mun kokoelma koostu lähinnä disneyn seikkailu-, skeitti- ja urheilupeleistä. ala-asteaikasen parhaan kaverin luona kävin kuitenkin useemman kerran viikossa pelaamassa sen ajan parhaimpia pelejä ja olin sille vuosikausia kateellinen, se kun sai suunnilleen jokasen ilmestyneen pelin. pokemon-pelejä pelasin tietysti (kaverin konsolilla) r/b/y:stä asti, mutta oma eka pelini oli crystal. ala-asteen lopulla tuli sit "kaverien" painostuksesta vaihe, kun meinasin hankkiutua eroon kaikesta pokemoniin liittyvästä, koskaan en sitä onneks kuitenkaan tehny. pokemonit oli siis suunnilleen ainoita pelejä, joita läpi lapsuuden jaksoin pelata. pc-rintaman peleihin en koskaan ryhtyny, osittain kotikoneiden huonojen tehojen ja osittain yksinkertasesti sen takia, et konsolipelit tuntu jotenkin... tutummilta. jäi siis kokonaan väliin starcraftit, diablot, wowit ja counter striket. en koskaan, ihme kyllä, lapsuudessa tutustunu myöskään näihin "klassikkopeleihin", eli zeldoja, marioita ja final fantasyja oon alkanu pelailla nyt vanhemmalla iällä, kun on ruvennu olee rahaa tollasten hankkimiseen.
tosiaan, pelaamisen löysin tavallaan uudestaan nyt vanhempana, kun ei oo ensinnäkään ollu vanhempien asettamia rajotuksia hankinnoille ja ennen kaikkea rahaa alkanu olla (kesätyöt ja "järkyttävän iso" opintotuki). huuto.netistä on siis vuosien varrella tullu hankittua nintendo 64 ja sille iso kasa pelejä, vanhoja pokemoneja ja pleikkarille "must have"-pelejä. nykyään keräämisen himo on osittain jo niin iso, etten ehdi edes kaikkia ostamiani pelejä pelata. myös sen jälkeen, kun 18-vuotiaana viimeinkin sain oman koneeni, oon alkanu pc:täkin käyttää pelaamiseen, lähinnä fps-pelejä ja starcraftia. tosta puheenollen, jotenkin oon tosi kiitollinen vanhemmilleni siitä, etten saanu omaa konetta kun vasta nyt. mulla vaan jotenkin sellanen fiilis, että musta ois tullu (en mä toisaalta nytkään voi väittää olevani erityisen sosiaalinen) entistäkin epäsosiaalisempi ja sulkeutuneempi.

pokemon-peleistä voisin vielä kirjottaa vähän, koska tää foorumi luonnollisesti käsittelee niitä. mulla on edelleenkin vahva tunneside niihin ja pelit olikin ensimmäisiä pelejä, joihin kunnolla tutustuin ja joita jaksoin pelata läpi kerrasta toiseen. valehtelematta vois sanoa, et eri pokemon-pelejä on pelattu tähän mennessä jo päälle tuhat tuntia. koskaan en kuitenkaan sen syvällisemmin peleihin tutustunu, lähinnä huvittelumielessä niitä tähän mennessä oon pelaillu. nykyään tosin oon niihin vähän alkanu kyllästyä ja tästä onkin hyvä esimerkki se, etten oo soul silveriäni vieläkään jaksanu pelata läpi. jotenkin vaan musta tuntuu et pelit on alkanu toistaa itteään liikaa, en yksinkertasesti jaksa enää pelata kerrasta toiseen pelejä, joissa kaikissa toistuu tismalleen sama kaava, joskus vähän hienommilla grafiikoilla ja uusilla ötököillä.

tää foorumi voiskin siinä asiassa mua auttaa, tavallaan tekemällä pokemon-pelit taas kiinnostaviks mulle uusien strategioiden ja pelitapojen opettamisen kautta. siinä mielessä mulla onkin aika korkeet odotukset tän suhteen, tästä vois oikeesti tulla jotain tosi hienoa, mikäli pystytään toteuttamaan kaikki ne hienot suunnitelmat pitäen yleisfiilis kuitenkin hauskanpitoon painottuvana turhan vakavuuden sijaan. voin tietty itekin koittaa auttaa, jos vaan mun kaltaselle pokemon-alottelijalle löytyy jotain tehtävää.
kiitos jos jaksoitte lukea, meen suihkuun. moi.


ps. jos oot punatukkanen ja silmälasipäinen tyttö, ota yhteyttä.

Luin kokonaan, hieno tarina :3
Mulla kävi samalla tavalla 64:sen suhteen, sain Pleikkarin ;_;

Täytyy kysyä Mikeltäkin tämä klassinen suosikkipokemon nyt näin alkuun? Ja vaikkapa suosikkityyppi?

Mä sain Pleikkari ykkösen, ja pari vuotta myöhemmin Kuusnelosen.

Ja iha jepa tarina, kuin kokonaan.

rampe, mietin kysymystäs koko illan eli tuut saamaan huolella harkitun ja monipuolisen vastauksen.

lempipokemonia en oo oikein koskaan osannu päättää... niitä on yksinkertasesti niin monta. lempipokemon on muutenkin mulle lähinnä hienon näkönen, en mä sen kummemmin sen hyödyllisyyttä mieti tai miten hienoja iskuja se oppii. näitä mun suosikkeja on muutenkin enimmäkseen ekan sukupolven poket, osaks sen nostalgia-arvon takia. sillon pokemonit oli vielä... hienoja.

mut anyway, listaan näitä täysin satunnaisessa järjestyksessä:
- blastoise
- scyther
- gengar
- charizard
- dragonite

näköjään näyttäis olevan enimmäkseen tollasia isoja ja vahvoja. ei voi mitään, pienen pojan mieli ottaa edelleenkin vallan tällasissa asioissa.

EDIT: ai niin, unohtu kokonaan vastata tohon suosikkityyppi-osaan. tätäkään en oo oikeestaan koskaan sen kummemmin tullu ajatelleeks. mulla on tyyppejä joista en tykkää mut koskaan ei oo sinänsä mitään "suosikkia" muodostunu. jos nyt pitää keksiä pari, niin olkoon sitte psych ja fire. en mä oikeesti tiedä.