Sukkaa olla Luigi [K-15]

Luigi ei ennen viettänyt paljoaankaan aikaa kapakoissa, ei tosiaan. Hänestä se oli vain typerää ja aikaa sekä rahaa vievää, sekä täysin turha harrastus noin muutenkin. Nyt kuitenkin vihreissä viihtyvä mies oli tajunnut löytävänsä itsensä samasta baarista useampana viikonloppuna peräkkäin, aina samassa baarijakkarassa istuen ja samaa juomaa naukkoen. Putkimies ei tosiaankaan ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut.
Luigin oli kuitenkin pakko keksiä itselleen, ihan vain mielenterveytensä säilyttämiseksi, jotakin verukkeita siellä olemiseensa. Ja niitähän oli helppo keksiä. Hän oli jo villimmät vuodensa elänyt kolmekymppinen, joka asui edelleen veljensä kanssa. Naisrintamalla ei mennyt sen paremmin, ihan vain sen takia, että Luigi oli aivan liian ujo harjoittaakseen sellaista. Naiset kun kuulemma pitivät itsevarmuudesta ja Luigilla ei juurikaan sellaista ollut. Sen sijaan tämä sekoili sanoissaan ja halusi vain juosta kaikkea kamalaa pakoon oli se sitten mitä tahansa.
Näissä asioissa putkimies jäikin itseään lyhyemmän kaksoiveljensä varjoon, joka oli täysin hänen vastakohtansa. Punaisiin pukeutumista myöten, joka oli vihreän vastaväri. Luigia oltiin aina pidetty Marion pikkuveljenä, vaikka he olivatkin syntyneet samaan aikaan, Luigi tosin jälkimmäisenä. Varjoon jäämisen lisäksi Luigin nimeä ei koskaan muistettu kun hänet otettiin puheeksi vaan puhuja saattoi kutsua häntä 'herra Vihreäksi' tai sitten vain 'Marion veljeksi'. Toiset taas tykkäsivät käyttää sanoja 'nössö', 'raukkis' ja mitä hänen luonteestaan nyt saikaan.
Luigi oli jo lähemmäs ylikypsä kuuntelemaan kyseisiä solvauksia ja nimen tahallista tai tahatonta unohtelua. Kun taas Marion nimeä toitotettiin joka nurkan takana ja jokainen tuntematon vastaantulijakin tuntui muistavan tämän. Kerran eräs mummo oli sekoittanut Luigin veljeensä tullessaan kadulla vastaan ja kun vanhus oli tajunnut tämän miehen olevan väärä, oli alkanut loputon valituslitania jostakin 'Marion kopiosta joka hämää ihmisiä'.

Luigi puuskahti itsekseen ja kääntyi jakkarallaan katsomaan salin puolelle, jossa istuivat jälleen samat naamat kuin ennenkin. Tällä kertaa hän sentään oli älynnyt laittaa eri vaatteet kuin yleensä päälleen sekaannusten välttämiseksi. Parina kuluneena viikonloppuna kun pari tyyppiä oli tullut puhumaan turhan tuttavallisesti hänelle luullessaan Marioksi ja ihmetellyt hänen uutta tyyliään, jolloin hän oli vain liuennut paikalta.
Putkimies hörppäsi mietteliäästi lasistaan ja kohdisti sitten katseen vanhaan tuttuunsa, Caruun, melko karskin näköiseen violettiin koopaan, jonka vasenta silmää koristi silmälappu. Luigi kyllä tiesi, ettei Carulla ollut silmä puhjennut, mutta ilmeisesti naiset pitivät sitä coolina ja sen takia suorastaan parveilivat kilpparinkuvatuksen ympärillä ihailevasti. Luigi ei ikipäivänä olisi alentunut moiseen, vaikka kerran ajatus olikin kovasti häntä jopa houkuttanut. Tätä mies ei kuitenkaan koskaan myöntäisi kellekkään ääneen. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan haaveillut mehiläiskuninkaan ammatista. Se olisi vielä turhempaa kuin baareissa notkuminen yösydännä.
Yllättäen putkimies iski lasinsa baaritiskille ja hypähti alas jakkaralta sipaisten hiuksiaan, jotka yleensä olivat hatun peitossa. Sitten tuo asteli uhmakkaasti Carun pöydän luokse iskien kätensä siihen. Hänen käytöksestään näki melko selvästi, että juoma alkoi vaikuttaa aivoissa turhan tehokkaasti. Selvinpäin Luigi ei ikinä olisi tehnyt mokomaan.
"No tervehdys Caru, montakos naista olet tänään kaatanut?" Tuo hörähti saaden viimeistään tällä lauseellaan koopan huomion osakseen. Caru mulkaisi tätä ja nojautui sitten lähemmäs.
"Kukas sinä olet kirppu?" Tuo murahti.
"Lu.. Lucifer." Luigi vastasi ja nojaili rennosti pöytään vieden toisen käden lantiolleen. Sitten mies laski arvioivan katseensa Caruun, josta koopa ei selvästi paljoakaan ilahtunut sillä tuon ainoa näkyvissä oleva silmä kapeni monta astetta.
"No Lu-Lucifer, voitkin painua sinne mistä tulit. Minulla ei ole sinulle mitään asiaa." Kilppari murahti varoittavasti, jolloin Luigi purskahti nauruun.
"Kuulehan, en ole lähdössä minnekkään ennen kuin vastaat esitettyyn kysymykseeni.. Vai riittääkö aivokapasiteettisi vain sisälle ja ulos työntämiseen?" Putkimies virnisti häijysti.
Se oli viimeinen pisara. Caru hyppäsi pystyyn sellaisella vauhdilla, että pöytä laseineen kaatui ja hänen seurassaan ollut koopaneiti säikähti pahanpäiväisesti. Luigi kyllä tiedosti asian, että Caru oli häntä kaksi kertaa isompi, sekä pituudelta, että lihasmassaltaan, mutta jostain tuo ei jaksanut välittää siitä. Tuon nauru vain jatkui samanlaisena.
"Oi oi oi! Nytkö sitä aletaan jo riehumaan. Vaau." Luigi sanoi, muka ihastelevalla äänellä ja Caru näytti siltä, että päänaukoja saattaisi löytää kohta hänen kaatamansa pöydän peräsuolestaan.
Sitten tuli ensimmäinen isku, jota Luigi olikin oikeastaan odottanut kuin kuuta nousevaa siitä asti kun hän meni Carulle uhoamaan. Mutta vaikka Carulla lihasta olikin, ei hän voittanut Luigia nopeudessa vaan putkimies ehti kumartua jolloin koopa mojautti iskunsa perille Luigin takaa epäonnekseen kävelleeseen toadiin, joka lensi iskun voimasta suoraan lähimpään seinään. Caru tuntui selvästi säikähtäneen tilanteesta, mutta virkosi pian samaan aikaan toadin kanssa, ja poimi käsiinsä kaatamansa pöydän syöksyen se vinhasti heiluen Luigin perään aikeenaan saada oikein kunnon isku tämän päähän aikaiseksi. Luigi oli kuitenkin älynnyt ottaa pari askelta takavasemmalle ja pujottelikin nyt pitkin baaria karkuun Carun vaarallista pöytää.

Baarin muukin sakki alkoi selvästi herätä oluthoureistaan tilanteeseen ja pian suunnilleen kaikki mottailivatkin toisiaan kilpaa pitkin kapakkaa katsomatta edes keneen löivät. Luigi oli sattumoisin koko ryysiksen heikoin lenkki ja häntä heiteltiin kuin pesäpalloa ympäri baaria aina uuden luokse. Kohta mies kuitenkin onnistui rimpuilemaan pakoon ja lähti raahautumaan kontaten kohti ulko-ovea aikeenaan lähteä viimein pois samalla kuullessaan korvissaan baarinomistaja toadin kiljuvan eräitä lopettamaan.
Luigi ajatteli jo selvinneensä pälkähästä päästyään ovelle, mutta sinne päästyään hän törmäsi yllättäen jalkapariin, joka seisoi jämäkäsi oven tiellä. Mies kurtisti kulmiaan ja kohotti katseensa, tai oikeastaan puolikkaan katseen, toinen silmä kun oli jo turvonnut umpeen, kaksoisveljeensä, joka oli ties mistä ilmestynyt siihen ja katsoi häntä moittivasti.
"Eiköhän sinun ole jo aika tulla kotiin.." Mario kiskaisi veljensä ylös ja lähti vetämään tätä mukaansa kenenkään huomaamatta.
"Älä viitshi! En ole enään mikään pikkupenshka!" Luigi rähisi ja yritti rimpuilla huonoin tuloksin pois veljensä otteesta.
"Käyttäydy sitten sen mukaan." Mario ärähti ja mulkaisi Luigia sellaisella ilmeellä, että pikkuveljellä ei ollut paljoa vastaansanomista tässä asiassa. Niinpä tuo vaikeni.

Kun kaksikko oli onnistuneesti päässyt kotiin, istutti Mario Luigin tuolille alkaen putsata tämän haavoja ja levitti parantavaa salvaa mustelmiin. Luigi tosin näytti myrtsiltä ja yritti väistellä Marion avun mahdollisuuksien mukaan. Punanuttu huokaisi.
"Lopettaisitko tuon?" Tuo tuhahti ja Luigi mulkaisi tätä kiukkuisesti.
"En tarvitshe apuasi. Pishte."
"Olisi siis ollut parempi, että olisin vain jättänyt sinut sinne mukiloitavaksi niin, että et tuntisi jäseniäsi vuoteen sen jälkeen, niinkö?" Marion silmät kapenivat. Luigia ärsytti tuo katse, jonka edessä hän tuntui kutistuvan minimaalisemmaksi kuin minisienellä pääsi.
Viherpukuinen nyrpisti nenäänsä ja käänsi katseensa muualle kiukkuisesti. Hän ei myöntänyt olleensa toisen avun tarpeessa, ei nyt eikä ikinä.
"Oli minulla ihan asiaakin, jos teidän majesteettinne vain jaksaa kuunnella." Mario jatkoi sitten ja Luigi vilkaisi tähän sivusilmällä kysyvästi, "Muutan Peachin kanssa yhteen."
"Mitä?!" Luigi kiekaisi ja hyppäsi pystyyn jolloin pahasti iskuja saanut jalka petti alta ja mies kaatui maahan ennen kuin kerkesi kissaa sanoa. Mario ei kuitenkaan auttanut tuota ylös. Juurihan tämä oli esittänyt mielipiteensä avunsaannista melko perusteellisesti.
"Kuulit ihan oikein. Hyvää yötä." Mario tokaisi ja heilautti kättään kadoten makuuhuoneeseensa.

Luigi sai hetken jumittamisen jälkeen itsensä vihdoin ylös. Tieto oli ollut kuin isku palleaan ja miehestä tuntui, ettei hän kyennyt enään edes hengittämään. Marioko.. Lähtisi pois? Luigi tajusi hengityksensä vinkuvan oudosti ja rintaa kuristi kummallisesti. Hän kyllä tiesi mistä se oli merkki, mutta hän ei antanut sen tapahtuvan juuri nyt vaikka kyynelkanavat olivat toista mieltä.
"Mitä sitten.. Pärjään ilman häntäkin.." Luigi mutisi vaikka tiesi, ettei se ollut totta. Jos Mario lähtisi, hän jäisi yksin. Vaikka Luigi ei voinutkaan sitä myöntää ääneen, oli tuo riippuvainen veljestään. Tuo oli kuin osa häntä ja itsestäänselvä asia joka oli aina lähellä.
Hitaasti mies kapusi pystyyn ja nilkutti sitten omaan huoneeseensa pidätellen edelleen sitä sisällään, jota hän piti heikkouden merkkinä itselleen. Kuitenkin heti kun tuo sai oven kiinni, alkoivat kyyneleet virrata ja viherpukuisen teki mieli huutaa kiukusta ja surusta samanaikaisesti, sekä ehkä hieman myös kivusta joka säteili koko hänen ruumissaan. Että hän olikin ollut typerä. Rakentanut elämänsä yhden ainoan asian, veljensä, varaan. Ja nyt oli liian myöhäistä tajuta, ettei hänellä enään oikeastaan muuta ollut. Tuo veli kun oli periaatteessa varastanut hänen minänsä.
Ei ollut ketään Luigia. Oli vain Mario ja joku hyypiö, joka näytti Mariolta, mutta ei ollut hän. Ja tuo hyypiö ei kyennyt mihinkään. Vaikka Mario lähtisi pois, Luigi ei saisi koskaan ääntään kuuluviin itsenään. Hän oli aina vain se 'herra Vihreä', jonka nimeä kukaan ei muistanut. Mutta vaikka hän olisikin kuinka halunnut syyttää Mariota tästä kaikesta, hän ei pystynyt.
Luigi heittäytyi sängylle ja hautasi kasvot tyynyynsä. Tässä sitä oltiin. Luigin pitäisi periaatteessa aloittaa elämänsä kokonaan alusta, mutta hän ei tiennyt edes mistä aloittaa.

Luigi ei muistanut aamulla, missä kohtaa ajatuksiaan oli lopulta nukahtanut melko syvään uneen, mutta sen hän tiesi, että heräsi keskusteluun, joka kuului olohuoneen puolelta. Mies kohotti laiskasti päätään ja vilkaisi yöpöytänsä kelloa todeten sen näyttävän kymmentä yli kolmea iltapäivällä. Hän oli totisesti nukkunut pitkään. Niinpä tuo nousi siitä makaamasta ja oikoi hieman hiuksiaan suunnaten sitten olohuoneeseen. Siellä oli joku nainen. Sen Luigi tunnisti jo äänestä ja ääni oli tuttu. Miehen väsyneet aivot tuputtivat kovalla syötöllä Peachia, Peachia ja vähän lisää Peachia, mutta kun putkimies pääsi olohuoneeseen totesi tuo siellä olevan oikeastaan kaksi naista. Peach ja Daisy istuivat sohvalla kahvikupit kädessään ja juorusivat Marion sekä Toadin kanssa kovalla kyydillä. Nelikon kuitenkin veti hiljaiseksi kun melko siistimättömän näköinen Luigi asteli yhtäkkiä olohuoneeseen.
"Kappas, Ruusunen heräsi." Mario sanoi värittömästi ja hörppäsi kahvikupistaan saaden veljeltään pahan mulkaisun.
"Heh, missäs sinä olet iltaasi viettänyt?" Kysäisi yhtäkkiä naiskaksikon brunettepuolisko, Daisy, joka katseli Luigia pää kallellaan. Luigi tuntui lähemmäs säikähtävän kun ensin tuon aivot luulivat hänen näkevän vain harhoja silmien välittäessä viestin aivoihin. Vihreäpukuinen olisi voinut vajota maan alle häpeästä ja kipitti nopeasti takaisin huoneeseensa.

"Hienoa mahtavaa Luigi.. Nolata nyt.." Luigi jupisi ja viskoi eilisiä 'bilevaatteitaan' pois päältään vetääkseen uutta kudetta niskaansa. Mies oli ties kuinka monesti kieltänyt Mariota kutsumasta Daisya heille kylään, nainen kun aiheutti Luigille turhankin monta ylimääräistä sydämentykytystä sekunnissa ja naaman epämääräistä punertumista vähän väliä. Luigi tunsi itsenä perin kiusaantuneeksi, koska oli muutenkin varmaan tehnyt itsestään Daisyn silmissä täyden pellen.
Kun Luigi totesi näyttävänsä vähän järkevämmältä, uskalsi hän pujahtaa ulos huoneestaan ja yritti sitten mennä mahdollisimman seinäruusumaisesti ohitse olohuoneessa olevasta nelikosta suoraan keittiöön ja vilkaisemattakaan näihin. Miehestä tosin tuntui, että noiden katseet pureutuivat hänen niskaansa kuin korkkiruuvi, olihan miehen käytös melko outoa.
Päästyään onnistuneesti keittiöön, Luigi veti sen liukuoven kiinni vieden kätensä sydänseudulleen. Mies teki heti ensimmäisen havainnon: Mario keitti pastaa. Tämä ei ollut mitään uutta, mutta tällä kertaa pasta oli vihreää. Olikohan se homeessa?

Luigi katseli pastaa arvioivasti ja säpsähti sitten pahasti kun keittiön ovi yhtäkkiä liukui auki ja Daisy astui keittiöön. Miehen silmät laajenivat ja hänen teki mieli perääntyä takana olevalle ikkunalle hypätäkseen siitä koska Daisy seisoi ainoan pakenemisreitin edessä sen lisäksi.
"Missä teillä on lasit?" Nainen kysäisi ja Luigi tunsi otsansa alkavan hiota.
"Öh.. Öh.. Tuolla kaapissa.." Mies mumisi epäselvästi, mutta ei muistanut edes osoittaa kyseistä kaappia. Daisy kohotti kulmiaan ja tyrskähti hieman.
"Kyllä, sen tiesin, mutta voisitko kertoa missä näistä kaapeista?"
"Siis.. Kaapissa.. Niin.." Luigi sössötti ja olisi voinut vajota maan alle. Daisy vain kallisti päätään.
"Onko sinulla kuumetta? Puhut sekavia..." Nainen sanoi mietteliäästi ja otti askeleen lähemmäs miestä kokeillakseen tämän otsaa, mutta tuo kavahti kauemmas ja kohotti kätensä naamansa eteen kuin suojatakseen itseään.
Miksi Mario kiusasi häntä näin? Tästä oli puhuttu satoja kertoja. Ehkä punanuttu kuvitteli antavansa Luigille tilaisuuden päästä edes puhumisetäisyydelle Daisyn kanssa kun yleensä mies lymyili jossain nurkassa vilkuillen naista syrjäsilmällä.
"Mikä sinua vaivaa Luigi?" Daisy naurahti ja siirsi yllättäen miehen kädet pois tuon naaman edestä ja kokeilu tuon otsaa. Luigin silmät tuntuivat kohta putoavan kuopistaan. Daisy tunnusteli otsaa mietteliäänä.
"Tunnut aika kuumalle ja hikiselle.. Oletko varmasti kunnossa?" Nainen huolehti ja Luigin teki mieli joko lähteä pakoon tai pyörtyä. Niinpä mies tempaisi juomalasin eräästä kaapista antaen sen Daisylle ja säntäsi sitten kuin luotijuna tuon ohitse pakoon.

Luigi ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa. Mies oli paennut äsköistä välikohtausta pihalle ihan vain jäähdyttääkseen kuumentunutta kroppaansa. Kun kyseinen seikka siirtyi toissijaiseksi tuli ensisijaiseksi se, että Luigilla oli helvetillinen nälkä. Vatsa mourusi kuin kiimainen kolli ja mies vei kätensä sille huokaisten syvään. Luultavasti Daisy oli tullut heille ihan päivälliselle, joten Luigi ei uskaltanut mennä takaisin kotiin syömään. Oli keksittävä jotakin muuta.
Mies lysähti lähimmälle penkille ja syventyi ajatuksiinsa. Mario muutti Peachin tykö ja Daisy, Luigin pitkäaikainen ihastus piti häntä varmaan hulluna. Mikäs sen mukavampaa. Mies puhisi ja valui ryhdittömään asentoon katsellen pilvien piirittämää taivasta. Kyllä elämä oli synkkää ja ikävää. Ja tämänhetkisestä tilanteesta pystyisi pääsemään vielä syvemmälle. Luigi pudisti päätään puolelta toiselle ja iski sitten nyrkkinsä penkkiin päättäväisesti.
"Tästä päivästä lähtien alkaa uuden Luigin uusi elämä." Tuo julisti ääneen ja sai erään ohikulkijan vilkaisemaan itseensä kummastellen.